Suuri Vidyadhara Shri Singha
Shri Singha
Talolliselle Geden Zangpolle ja hänen vaimolleen Nangsal Denmalle syntyi poika. Viisitoistavuotiaasta lähtien hän opiskeli kielioppia, logiikkaa jne. suuren mestarin Haribhalan ja muiden oppilaana, ja hänestä tuli hyvin oppinut viidessä tavanomaisessa tieteessä.
Kun hän oli menossa tietä pitkin Sardenin eli Suvarnadvipan kaupunkiin, jalo Chenrezig ilmestyi hänelle ja ennusti:
Oi, sinä onnekas, jos todella haluat saavuttaa lopputuloksen yhdessä
elämässä,
mene suurelle Sitavanan eli Viileän Lehdon ruumiidenjättömaalle
Näin sanoen hän katosi.
Sitten, todellistaakseen nopeasti salaisen mantran lopputuloksen, Shri Singha päätti että hänen tulisi kuunnella ja pohtia sisäisten ja ulkoisten tantrojen merkitystä seitsemän vuotta. Idässä, Wu-tai Shanin viisihuippuisella vuorella, hän opiskeli mestari Bhelakirtin alaisuudessa perinpohjaisesti kaikkia ydinopetuksia, voimansiirtoja sekä sisäisten ja ulkoisten mantratekstien tantroja. Hänen siellä ollessaan Suuri Myötätuntoinen ilmestyi jälleen kerran ja toisti aikaisemman ennustuksensa ennen katoamistaan.
Ihmeellisten voimiensa avulla Shri Singha matkusti yhdeksässä päivässä ja yössä Sitavanan ruumiidenjättömaalle Intiaan, missä hän kohtasi suuren mestarin Garab Dorjen. Tehden kumarruksia ja kumartuen hänen jalkoihinsa Shri Singha anoi Garab Dorjea hyväksymään hänet oppilaakseen, ja suuri mestari opetti häntä. Garab Dorje antoi hänelle Ylittämättömän Pisaran Tantran välityksen ja ydinohjeet sekä täyden voimansiirron ja ohjeet. Näiden harjoittamisen kautta Shri Singha saavutti vedestä heijastuvan kuun kaltaisen valokehon ja ylimmät siddhit.
Myöhemmin, Sosan eli Susadvipan ruumiidenjättömaalla, hän tapasi suuren tiedonhaltijan Jampal Shesnyenin, ja häntä palvellen vastaanotti useita ydinohjeita. Niiden oikean harjoittamisen kautta laman ja oppilaan mielistä tuli yhtä.
Sitten suuri vidyadhara Shri Singha meni suurelle Tsup Gyur Tsalin eli Metsän ruumiidenjättömaalle, johon dakinit olivat kokoontuneet. Kesytettyään heidät moninaisin keinoin hän opetti heille Dharmaa.
Hänen siellä ollessaan suuri Orgyenin mestari, Guru Padmasambhava, saapui Vajrayoginin ennustuksen mukaisesti ihmeellisin keinoin Tsup Gyur Tsalin ruumiidenjättömaalle ja kuunteli kaikki Sems-, Long-, ja Mengagde-osiot Dzogchen-tantroista, joiden laajuudelle vetää vertoja vain taivas itse.